perjantai 27. huhtikuuta 2018

Varjoista valoon


Merja Asikaisen Milana – elämäni Laila Kinnusen tyttärenä ja Elina Hiltusten Masennuksesta selviää! -teos antavat lohdullista vertaistukea vaikeasta lapsuudesta ja masennuksesta kärsiville.

Laulaja Milana Misiciltä oli moneen kertaan pyydetty muistelmia, mutta vasta toimittaja, tietokirjailija Merja Asikainen voitti hänen luottamuksensa ja sai tehtävän hoitaakseen. Elämäkertateoksessa Milana – Elämäni Laila Kinnusen tyttärenä (Like) hän ei pääse pelkästään haastateltavansa iholle vaan peräti ihon alle.

Suunnitellun kirjan näkökulma muuttui, kun Milana sai lastensuojeluvirastolta kopiot itseään koskevista raporteista lapsuusajalta. Ne osoittivat hänen mielensä sokkeloissa kummitelleet muistikuvat tosiksi. Pieni lapsi eli enojensa, äitinsä laulaja Laila Kinnusen ja tämän miesystävien luomassa alkoholinhuuruisessa helvetissä.

Vaikka tyttö asui rakastavien isovanhempiensa luona, hekään eivät mahtaneet mitään samassa asunnossa majaileville alkoholistuneille aikamiespojilleen. Teoksessa on mukana surullisia otteita lastensuojelun raporteista ja Milanan omista päiväkirjoista noilta ajoilta.

17.4.1981 hän kirjoitti: ”Mummi rupesi huutamaan: ”Milana soita poliisi, Raimo aikoo tappaa Martin.” Minä pelästyin ja juoksin keittiöön itkemään.” Tappouhkauksenkin pieni lapsi sai äitinsä väkivaltaiselta miesystävältä. Kaikki tämä jätti jälkensä myöhempään elämään; huono itsetunto, ahdistus ja paniikkihäiriöt piinasivat.

Alkoholistien lapsille salailu ja asioiden selittely parhain päin on tyypillistä. Olen mielessäni prosessoinut asioita koko ikäni, terapiaan en minäkään kuitenkaan suostunut, nykyään hyvää elämää viettävä optikko ja muusikko totesi kirjan julkistustilaisuudessa Otavassa.

Viimeisessä yhteiskuvassa äitienpäivänä 1996
näkyvät 56-vuotiaan Laila Kinnusen lukuisten
lyöntien runtelemat kasvot.
Laila Kinnunen oli suuri tähti, joka rakasti Milanaansa, muttei – lukuisista yrityksistään huolimatta – mahtanut itselleen mitään. Viina ja huono seura veivät, hän oli itsekin uhri. 

Myöhemmin lyönnit alkoivat näkyä äidin ulkonäössä. Kasvot olivat muodottomiksi mätkityt ja hampaat aivan tohjona. Niin paljon häntä oli hakattu. Sydäntäni särkee aina nähdessäni kuvia äidin ruhjotuista kasvoista.”

Rehellisesti kerrottu elämäntarina ei etene kronologisesti vaan käsittelee Milanan vaiheita teemoittain. Kirjassa käydään avoimesti läpi paitsi hänen suhdettaan perheeseensä ja sukuunsa, myös hänen elämänsä miehiin ja musiikkiin. Milana pohtii myös naiseuttaan ja oman kehonsa hyväksyntää.

Julkaisujuhlissa mukana ollutta isäänsä, Miso Misiciä, hän kiitti tuesta ja kehotuksesta: ”Luo itse oma elämäsi.” Kirjassaan Milena toteaakin, että oikeassa kohdassa saatu vahvistava rohkaisu tai lämmin lohdutus voi tarjota oivalluksen, joka alkaa muuttaa ajattelua. Rikkinäinenkin ihminen voi luoda hyvän elämän.



Samaa mieltä ovat tietokirjailija Elina Hiltunen ja Ylessä tuottajana työskentelevä Elina Hiltunen, jotka ovat kirjoittaneet Masennuksesta selviää! -tietoteoksen (Docendo). Siinä tarkastellaan sairauden hoitoa keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta toipuneiden potilaiden silmin.

Tietokirjailija Elina Hiltunen on itse kokenut masennuksen neljä kertaa 20 vuotta sitten ja tietää, mistä kirjoittaa. ”Masennus on paskamainen tauti – siinä ei ole mitään glooriaa. Se on pimeys, jonne ihminen syöksyy ja jossa hänestä tulee kuin tyhjä kuori.” Maailma sairastuneen ympärillä sumenee ja monesti toimintakyky katoaa, joskus jopa lusikan nostaminen lattialta tuntuu ylivoimaiselta.

Vaikka masennuksesta häpeillään puhua, se on nykyisin lähes kansantauti. Joka viides suomalainen sairastuu siihen elämänsä aikana ja yli puolella sairaus uusiutuu. Tämä näkyy siinäkin, että tekijöiden nettikyselyyn vastasi 155 ihmistä 12 tunnin aikana.

Silti moni sairastunut ei itse huomaa eikä tiedosta masennustaan. Tällöin hän ei myöskään osaa hakea apua. Läheiset kuitenkin huomaavat oireet, ja tekijöiden viesti onkin: ”Hakekaa apua!”. Kirjaan on listattu linkkejä ja puhelinnumeroita, joista sitä voi saada kriisitilanteissa.

Ilouutinen onkin, että vaikka moni sairastuu masennukseen, siitä voi myös täysin parantua. Asiantuntevassa ja kattavassa tietokirjassa esitellään masennuksen hoitoa Käypä hoito -suositusten kautta. Niiden mukaisesti ensisijaiset hoitomuodot ovat masennuslääkkeet ja psykoterapia. Asiantuntijat esittelevät myös uusia menetelmiä, joilla hoitoa voidaan tehostaa.

”Oikeastaan vasta nyt on elämäni alkanut”, sanoo vastapäätä istuva neljääkymmentä lähestyvä nainen. Ajatella, että vain muutamia vuosia aiemmin hän oli tehnyt monipolvisen suunnitelman elämänsä päättämiseksi. Mutta siinä hän nyt on, vahvasti elossa.

Merja Asikainen: Milana – elämäni Laila Kinnusen tyttärenä. Like, 2018.248 s.
Elina Hiltunen – Elina Hiltunen: Masennuksesta selviää!. Docendo, 2018. 208 s.