sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Peter James: Kuolemaan asti sinun

 Myrkyllinen mieli ja tappavat taidot

Maailmankuulu dekkaristi Peter James saa neuvoja ja ohjeita niin varkailta kuin poliiseiltakin. Hänen uudessa, rikosylikomisario Roy Gracesta kertovassa kirjassaan tämä joutuu tunnustamaan, että on pahemman kerran aliarvioinut mustan lesken vaarallisuuden.


Minerva kustannuksen 25-vuotista taivalta juhlisti Iso-Britanniasta paikalle lennähtänyt yksi maan suosituimpia dekkaristeja, Peter James. Samalla julkistettiin hänen Roy Gracesta kertovan kirjasarjansa12. osa, Kuolemaan asti sinun.

James sai idean teokseensa vieraillessaan Suur-Lontoon poliisin sisäisen valvonnan yksikössä pari vuotta sitten. Siellä eräs poliiseista esitteli hänelle kaksi peltipurkkia, joissa oli ruokaa hänen myrkkynuolisammakoilleen. Myrkyillä onkin teoksessa tärkeä rooli. Taustatutkimukset niiden parissa olivat lopulta koitua kohtalokkaaksi, kun James eräänä päivänä huomasi pitelevänsä kämmenellään elävää arabialaista skorpionia.

Ehkä osa hänen kirjojensa suosiosta – niitä on myyty 18 miljoonaa kappaletta 52 maassa ja niitä on käännetty 37 kielelle – perustuu tarkkaan taustatyöhön. Näin ei kuitenkaan alun alkaen ollut laita.

– Yhdessä varhaisimmista romaaneistani tapahtumat oli sijoitettu Namibiaan, jossa en ollut käynyt, enkä muutenkaan tiennyt maasta juuri mitään. Kun minulta sitten tiedusteltiin Namibian olosuhteista, häpesin ja tunsin pettäneeni lukijoita, Peter James tunnusti. Sen jälkeen hän on ollut huolellinen yksityiskohtien paikkansapitävyydestä.

Nykyään hän varmistaa peräti aikatauluista, että junat ja lentokoneet hänen kirjoissaan lähtevät juuri niin kuin todellisuudessa. Paljon apua tiedonhankintaan hän saa myös lukijoilta kirjeiden, twitterin ja facebookin kautta.


 – Kerran kyselin twitterissä, tietääkö kukaan miten tietyn tyyppinen lukko murretaan. Sain perinpohjaisen vastauksen asuntomurtoihin erikoistuneelta avuliaalta varkaalta. Lukijani ovat myös fiksuja ja tarkkoja, he metsästävät ja löytävät joskus virheitä teoksistani. Eräskin lähetti minulle kahdeksansivuisen selostuksen concretin (betoni) ja cementin (sementti) eroista, James naurahti.

Hänen kirjansa poikkeavat perinteisestä englantilaisesta dekkarikaavasta, jonka mukaan teoksessa kuollaan kirjastossa ensimmäisellä sivulla ja aletaan sen jälkeen etsiä murhaajaa. Sen sijaanKuolemaan asti sinun liikkuu yhtä aikaa monessa tasossa, ja mukana on myös edellisissä kirjoissa avoimeksi jääneitä juonenkäänteitä”, hehkutetaan Crime Reviewissä.

Kirjasarjan aidon oloisella rikosylikomisariolla Roy Gracella on elävä esikuva. Hän on Jamesin ystävä, entinen rikosylitarkastaja David Gaylor, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä kirjailijan kanssa.

– Seurustelen paljon poliisien kanssa ja saan heiltä arvokasta tietoa kirjojani varten. Olen heiltä oppinut, että hyvältä rikostutkijalta vaaditaan kaksi ominaisuutta. Hänen on kyettävä yhdistelemään järjestelmällisesti pieniä yksityiskohtia. Toisaalta hänen on nähtävä luovasti suuri kokonaiskuva.


– Vierailen myös vankiloissa juttelemassa vankien kanssa. Heiltäkin saan vinkkejä kirjoihini. Yksi Kuolemaan asti sinun -teoksen inspiraation lähteistä oli naisvanki, joka oli myrkyttänyt anoppinsa, James paljasti.

Tärkein resepti koukuttavien kirjojen luomiseen on Jamesin mielestä kuitenkin kirjailijan kyky rakastaa henkilöitään ja tehdä heistä kiehtovia. Niin hyviksistä kuin pahiksistakin. Tämä taito Peter Jamesilla mitä ilmeisimmin on.



Peter James: Kuolemaan asti sinun. Minerva, 2016. 476 s.