sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kai Merilä: Luottotoimittaja


 One tomatsoup med alkohol!

Viihdetoimittaja Kai Merilä on parisenkymmentä vuotta tehnyt julkkiksia ja heistä lööppijuttuja. Kirjassaan Luottotoimittaja Merilä paljastaa mehevimmät metkunsa kulissien takana.

Kai Merilän Luottotoimittaja-teoksen (Johnny Kniga) sankarina törmäilee itseoikeutetusti maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen. Muitakin julkimoita mukaan mahtuu: Mervi Tapola, Jasmin Mäntylä Hjallis Harkimo, Petteri Jussila, Mika Myllylä ja monet muut.

– Kukaan ei tunnusta lukevansa Seiskaa tai Hymyä, mutta kummasti kaikki kuitenkin tietävät mitä niissä kirjoitetaan, 16 vuotta Seiskan toimittajana työskennellyt Kai Merilä avasi kirjansa lehdistö- ja kutsuvierastilaisuuden Ravintola Teatterin Kellobaarissa.

Koska kansa halusi jokaviikkoisen Nykäsannoksensa, niin juttuja mäkikotkasta syntyi Seiskaan vuosien varrella yli kaksisataa. Eikä niiden sorvaaminen ollut edes vaikeaa, sillä kun Matista on kyse, niin lööppijuttu järjestyy kuin itsestään ihan pyytämättä.

Ekakerta Matin kanssa tapahtui Somerolla vuonna 1993. Toimittaja etsi Mattia motellista, jonne hänen kerrottiin asettuneen, muttei löytänyt. Hänelle kuitenkin vinkattiin, että sankari lipittää siideriä katolla. ”Saat jutun, jos tuut tänne sidukalle”, Matti lupasi. Näin alkoi erikoinen symbioosi, joka luottotoimittajan mukaan on kuin toinen avioliitto. Hän ei sitä kenellekään suosittele.

Luottotoimittajaa Kellobaarissa haastatteli
kustantaja Jaako Pietiläinen.
– Hovitoimittajille syntyy läheisiä suhteita julkkiksiin ja niiden pohjalta syntyy luotto, tästä nimi luottotoimittaja. Matin Susanna tosin nimitti minua ”juottotoimittajaksi”, Merilä naureskeli.

– Kuvioon kuuluu, että vaikka ollaan kavereita, ikävistäkin sattumuksista täytyy kirjoittaa, joku sen kuitenkin tekee. Verissäpäin skuuppeja ei kuitenkaan metsästetä, jotkut niistä menee mukana hautaan saakka.

Viihdetoimittajuus on myös eräänlainen polttomerkki otsassa. Siitä huolimatta lähes kaikki kuuluisuudet ovat suhtautuneet Merilään positiivisesti. Poikkeuksena Paula Koivuniemi, joka ykstuumaan komensi pukuhuoneestaan: ”Ulos täältä!”

Ja toisin kuin luulisi, luottotoimittajuus ei ole vain bileitä ja samppanja-aamiaisia. Siitä on maksettava kova hinta, ainakin jos kyse on Matti Nykäsen paimentamisesta.

”Hyvällä päällä ollessaan Matti oli ehtymättömien letkautusten seuramies ja ilopilleri. Toisessa ääripäässä mäkilegendan seurassa piti olla varustautunut nopeasti sidottavilla nippusiteillä. Uskokaa pois, minulla oli joskus mukana taskussa tai repussa pari kolme muovista nippusidettä ja niitä tuli myös käytettyä vuosien saatossa.”

Rankan työrupeaman jälkeen luottotoimittajaa ramasee.
Taustalla Mervi Tapola, ex-Nykänen.

 Monelle huippu-urheilijalle aktiiviuran päättyminen on saanut mopon karkaamaan käsistä. Mika Myllylä on tästä surullinen esimerkki. Matin se on ajanut masennukseen, itsemurhayrityksiin ja lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttöön. Mulla meni pahimmillaan Diapameja parikin liuskaa päivässä, Matti kommentoi minulle tätä asiaa kirjaa kirjoittaessani.”

Ei luottotoimittaja itseäänkään säästä, vaan kertoo avoimesti omasta masennuksestaan ja henkisestä romahduksestaan. Vain vaimolta sattumalta tullut puhelinsoitto sai Merilän väistämään viime hetkellä rekkaa, jota kohti kiihdytti samalla kaistalla 150 kilometrin tuntinopeudella. Oli väliajan paikka, oli levättävä ja haettava apua.

"Vaimot vaihtuu, bestman pysyy",
lupasi Matti luottotoimittajalleen.
Se auttoi. Vaimo on edelleen vierellä, ja vapaa toimittajuus tuntuu hyvältä. Fiktiotakin suunnitellaan. Luottotoimittajalla on siis jalat vihdoin tukevasti maankamaralla. Toisin on mäkikotkan laita, täyskiidossa edelleen…

Kai Merilä: 
Luottotoimittaja.
Johnny Kniga, 2016. 265 s. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti