sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mark Levengood: Vasten auringon siltaa

 Sitä kutsutaan luovuudeksi

Mark Levengoodin vilpitön elämänilo on tarttuvaa. Vasten auringon siltaa - kokoelma vakuuttaa, että elämästä pitää nauttia, tässä ja nyt. Ja että ikävimmilläkin asioilla voi olla hopeareunus.

”Jos et terästäydy, niin tuolla veltolla luonteella päädyt tekemään tv-viihdettä,” uhkasi kiihtynyt isoisä kuullessaan, että kuusitoistavuotias Mark oli lopettanut koulun perheensä suureksi kauhuksi.

Ennustus kävi toteen, sillä jo samana syksynä Mark Levengood sai ensimmäisen tv-ohjelmansa. Kenties hänen kansakoulunopettajansa oli sittenkin ollut oikeassa katsellessaan oppilastaan tutkimaton ilme kasvoillaan.

”Mark”, hän sanoi sitten yllättävän lempeään sävyyn, ”tuo sinun kekseliäisyytesi, tuo iloinen kupla, joka sinussa on – sinun on hyvä tietää, että sekin on lahja. Sitä kutsutaan luovuudeksi.”

Yhdysvalloissa syntynyt, lapsuutensa Suomessa viettänyt Levengood asuu nykyään Ruotsissa ja kirjoittaa, juontaa ja toimii suosittuna luennoitsijana. Tuo ”iloinen kupla” leijailee punaisena lankana kirjoituskokoelmassa Vasten auringon siltaa, jossa hän summaa elämänsä käännekohtia ja tapaamisia pilke silmäkulmassa.

Hänen omien sanojensa mukaan suomalaisesta äidistä selviäminen on karaissut häntä elämää varten. Niinpä hän suhtautuu stoalaisesti esimerkiksi kuntosalin suihkuhuoneessa pyylevän heteromiehen homolle heittämään herjaan: ”Sinä olet täällä. Sittenpä ei kannatakaan pudottaa saippuaa suihkussa.”

Kenties hänestä olisi oikeastaan hiukan mukavaa tulla nähdyksi halun kohteena, Levengood tuumaa. Joten: Jos päädyn suihkussa hänen viereensä, kai minun pitää sitten luoda muutamia kohteliaan himokkaita katseita, vaikka se epäilemättä korventaa silmiäni, koska minulla on niin sairaan hyvä miesmaku.

Suomi-Seura valitsi Levengoodin vuoden ulkosuomalaiseksi 2015.


Naurunpurskahduksilta ja myötämielisiltä nyökkäyksiltä ei voi välttyä kirjaa lukiessa. Näin älytelevisiosta: ”Se on iso ja litteä ja sanoo älykkäästi, että se ei löydä signaalia.” Entä sitten pohjoismainen yhteistyö? ”Skandinaavi on kaikkien kieltemme sekoitus ja todennäköisesti merkittävin syy siihen, miksi emme koskaan ymmärrä toisiamme.”

Levengood antaa mielleyhtymien kuljettaa kepeästi kertomuksia. Oma tarinansa on, miten hän päätyy Ruotsin kaupungintalon lavalta – juontamasta Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon jakotilaisuutta – Islantiin ojaan juotuaan ensin litran Piña Coladaa. G-pistettä etsiessään! Tarina pitää itse lukea, näin kerrottuna se kieltämättä tuntuu epäuskottavalta.

Ei kaikki silti ruusuilla tanssimista ole. Lapsuuteen ja nuoruuteen liittyy monia kipeitä muistoja, joista kirjailija kertoo avoimesti. Ja ymmärtää itseään ja muita elämänkokemuksen kartuttua. Myötätunto ja lempeä huumori kuljettavat ikävienkin muistojen yli.


Ja unelmien eteen pitää tehdä töitä, siitä muistuttaa Marimekon entinen palavasieluinen omistaja Kirsti Paakkanen: ”Minä olen maanviljelijän tytär. Tiedän, että kukat puhkeavat sinne, missä on ensin möyhinyt ja lannoittanut maan.”


Mark Levengood: Vasten auringon siltaa.
(Solblekt av livet). Suom. Maija Kauhanen
S&S, 2016. 135 s. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti